Olen -53 syntynyt, vaasalainen, ekonomi,
yrittäjä, kirjantekijä,
projektityöntekijä, kunta-aktivisti,
innovattori, milloin mitäkin. Vuoden 2002
olin Alahärmän kunnan
markkinointipäällikkönä. Olin tekemässä
Vaasan uutta kuvateosta.
Ideani
perusteella on syntynyt Suomen ensimmäinen
sarjavalmisteinen nojapolkupyörä, nojakki.
Härmäpyörä
Vuonna 2011 ideoin ja
toteutin EUn tuella Gålörenin
Lintutorni-projektin. Vuonna 2011 oli
projekti Pohjanmaan villieläinhoitola.
Se toimii ilman apua nyt.
Ensimmäiseksi olen Tapio,
toiseksi olen isä ja vasta sitten
harrastan jonkin verran yhteisten
asioiden hoitoa eli politiikkaa
paikallistasolla. Useimmat Vaasassa
varmaan tuntevat minut "poliitikkona",
jotkut jopa luulevat, että se on työni!
Jotkut
toki
vielä tuntevat minut urheilijana,
valmentajana - niin tuttujahan on
tuhansia, kun koko ikäni täällä Vaasassa
viettänyt. Mitä nyt lapsuuden kesät
teini-ikään saakka tuli vietettyä
Etelä-Pohjanmaalla, Lehtimäen Länsikylällä
ja pari kesää Stockiksessa Kauppakorkean
opiskeluaikana. Ruotsi tuli opittua sillä
keikalla.
Kunnallisissa luottamustoimissa olen
yrittänyt vastustaa mielestäni huonoja
asioita ja hyviä kannattaa.
Näinhän kaikki muutkin tekevät ....
Joidenkin on joskus ollut
vaikea erottaa roolejani. Olen
ensisijaisesti markkinointiekonomi,
jolla on yrittäjätausta
ja -tuntemus. Julkisen
sektorin toiminnot ovat myös
erittäin tuttuja.
Kulisseissa toimin
erilaisissa kuntayhtymissä ja
kunnallisissa yhtiöissä ja
liikelaitoksissa - lähinnä sellaisissa
tehtävissä missä ekonomin/yrittäjän
koulutuksesta/kokemuksesta katsotaan
olevan apua ja mihin nousevalla uralla
olevat lajitoverit eivät ennätä.
Olen
ollut Vaasan kaupunginvaltuustossa ja
kaupunginhallituksessa. Poliittiselle
sivulleni!
Olen
saanut
olla vaikuttamassa moniin hyviin asioin.
Niistä ei suureen ääneen kannata puhua ja
usein ne valitettavasti tapahtuvat
kulisseissa. Yhtään sellaista asiaa
ei tule mieleen mistä olisin saanut
henkilökohtaista etua. Eihän sitä nyt
omaksi eduksi lasketa jos yritän saada
lääkäripulaa hellittämään ja jos joskus
itse sairastun ja pääsen sitten
lääkäriin...No, Suvilahden rantapolun
voisin laskea saavutuksekseni ja Öjenin
ikimetsän suojelun.
Tämmöinen
on
Tapio
ALOITUSSIVULLE
Työkokemus -
maatyöläinen, kauppa-apulainen,
asvalttilevityskoneen kuljettaja,
mielisairaanhoitaja, portsari,
vanhainkodin apuhoitaja, tavaratalon
osastonhoitaja (Tukholma), opettaja (eri
ala-, yläasteita, Lyska, Onkilahden Lukio,
Sjukis, Korsholms skolor)
kustannustoimittaja, kustannusliikkeen
markkinointijohtaja,
kustannusjohtaja, kustantaja, toimittaja,
maahantuoja, yrittäjä, torikauppias,
perintätoimiston perustaja/omistaja,
välillä työnhakijakin,
EU-projektipäällikkö, kunnan
markkinointipäällikkö, liikkeenjohdon
konsultti, musiikkituottaja,
nojapolkupyörän "isä",
(noja)polkupyörävalmistaja…
Ekonomiksi valmistuin
Vaasan Kauppakorkeakoulusta 1977.
Ehkä merkittävin
saavutus 1; Vaasan Saaristo Vasa Skärgård
I-II toimittaminen ja kustantaminen (kirja
on varsin lainattu lähdeteos ja löytyy
esim. maailman suurimmasta kirjastosta
Washington DC:stä) ja yli 3000:sta kodista
Vaasanseudulla.
Lapset:
Oskar s. -87, Alexandra s. -85
Harrastukset;
pääharrastus nykyään lintujen rengastus-
ja suojelutyö, nuorena urheilin, sitten
urheilun seura-, ja järjestötyötä,
juniorivalmennusta (SM-pronssi
jääkiekossa) ja erotuomarina. Pelaan
edelleen harrastekaukalopalloa Savossa,
-jääkiekkoa aikaisemmin (Sun City Surfers)
ja nojapyöräilen, ja käyn aktiivisesti
avannossa.... Olin mukana perustamassa
Vihreä Liitto rp:tä , sen paikallis- ja
piiriyhdistystä. Paikallisen
jääkiekkoseuran talkootyöntekijä
vastuualueena oli mm. web-sivut,
video/kuvatuotanto (Jussi Knaapihan se
itse työn teki...) ja tiedottaminen.
Suurin saavutus 2:
Öjenin suojeluun osallistuminen -
hankkeen silloiset vastustajat (mm
silloinen kj SS) ovat nyt kiittäneet
arvokkaan n 400 ha:n ikimetsän
säilyttämisestä ks
tänne!
Luottamustehtävät:
kuudetta kautta kaupunginvaltuustossa,
kaksi kautta kaupunginhallituksessa
varsinaisena jäsenenä, kh:n
suunnittelujaostossa (= maankäyttö- ja
kaavoitusjaosto) 8 vuotta .
2001-2004 olin
ympäristölautakunnassa vpj.
Urheilulliset:
Aikaisemmin: Jääkiekkoliiton tehtäviä,
urheiluseuran johtotehtäviä, SM-mitali
jääkiekossa, jalkapallo, kaukalopallo,
jääpallo. Nykyään: isojen petolintujen
rengastus.
Muita tehtäviä: Kuopion
Luonnonystäväin hallituksen jäsen.
Kirjallisuus: Dostojevski, Marques, Antti
Tuuri, ja ennen kaikkeaVeikko Huovinen
(R:I:P Veikko, tapasin hänet
Konstankujalla Sotkamossa 80-luvulla kun
nuorena kustantajan yritin savusiian
avulla houkutella omaan talliin Otavalta).
Musiikki: Katariina
Järvinen, Eminem, Led Zeppelin, Pink
Floyd, Wilson Picket, Beatles joskus Sibbe
ja vaikka Junnu Vainio
Ruoka: uunisiika
(kokonaisena paistettu Merenkurkun siika,
perunamuusi voisilmällä), paistettu
ahvenfile, molemmat itse kalastetttuna,
myös saunanpesässä halstrattu muikku on
hyvää,
Juoma: Vichy, piimä,
kotikalja
Addiktit: kofeiini,
nikotiini, omaan elinympäristöön
vaikuttamisen halu, lintujen
suojelu/rengastus
Taide: taiteen "penkkiurheilija";
musiikin kuuntelu, teatteri,
taidenäyttelyt
Vuodenaika: talvi
Voimaeläin : käärme
Horoskooppi: Kaksonen /
Käärme
Haaste: sen ymmärtäminen
että muutkin voivat olla oikeassa ja että
absoluuttinen objektiivinen "totuus" on
tuntematon ilmiö
Tavoite:
luonnonsuojelullisen ajatusmaailman
ymmärrettäväksi tekeminen myös
Pohjanmaalla ja maaseudun
ajatusmaailman ymmärretyksi tekeminen
Helsingin herroille
Visio:
Pohjanmaiden keinotekoisten
raja-aitojen madaltaminen -
ellei poistaminen - Vaasan läänin
kokoisen hallintoalueen palauttaminen.
Vaasa keskuspaikkana... Visio Vaasasta:
suvaitsevainen, moniarvoinen OIKEASTI
|