Rockia ja Oopperaa  (Pohjalainen 15.4.2004) 

Monen rokkivaarin tyrmistykseksi saimme lehdestä lukea että Vaasan perinteikästä Rokkiverstasta ollaan myymässä.

Järjestäytyneelle nuoriso-/urheilutoiminnalle on rakennettu hienoja suoritus- ja harjoituspaikkoja kaupunkiimme. Siitä kiitos.

 ”Korkeakulttuuria” tuetaan verovaroin runsaasti. On Kuula-opisto, Kaupunginorkesteri, ooppera, kaksikin teatteria. Kiitos niistä!

Suuresta uudesta musiikkitalosta on tehty juhlava päätös ja hintana on väläytelty jopa kahden uimahallin huimia summia. Sitä ei ole kaavailtu rokkiväelle. 

Seuroihin ja yhdistyksiin sitoutumattomalle nuorisolle on ilahduttavasti saatu hyvin pienellä summalla aikaiseksi skeittialue Vaskiluotoon  Kiitos siitäkin. 

Populaarimusiikin käyttöön on annettu kaupungin toimesta kaksi vanhaa taloa. 

Raastuvankatu 25:ssä toimii Welmun (Vaasan elävän musiikin yhdistys) pyörittämä Club 25. Rakennus ei ole häävissä kunnossa mutta rokkiväki on tyytyväinen paikkaansa. Paikalliset uudet bändit  saavat siellä ensikosketukset yleisön edessä esiintymiseen. Kiitos siitä.

 Entinen kaupungin puusepänverstas on jo parikymmentä vuotta toiminut Rokkiverstaana eli aloittelevien rokkibändien harjoitustilana. Kiitos siitä. 

Jokin aika sitten valittiin Kråklund Records Vaasassa vuoden yritykseksi. Yrityksen takana on sama porukka kuin valtakunnallisestikin tunnetussa ja suositussa Klamydiassa. Yritys työllistää ja pyörittää levytuotantoyhtiönä muhkeaa liikevaihtoa – siitä ansaittu yrityspalkinto. Kiitos siitäkin! 

Mutta mistäpä tämä Klamydia/Kråklund Records oikein syntyi ja mistä se ponnistaa? 

Arvasitte oikein – juuri sieltä uhanalaiselta Rokkiverstaalta, jossa yhä uudet bändit treenaavat ensirytmejään. Bändit ovat tyytyväisiä Klemettilän varastoalueen vanhaan rakennukseensa. Voisi olla paikallaan miettiä myyntipäätöstä toinenkin kerta. 

Vaasassa on menestyneitä populaarimusiikin taitajia. Ehkä meillä olisi yhden vanhan Rokkiverstaan verran varaa heitä tukea?  Se talo on jo kerran verovaroin maksettu. 

Tapio Osala (vihr)

Vaasa